
Tietoa meistä

Olemme Saana ja Marjut, Putiikki & Palvelu Pellava Oy:n yrittäjäkaksikko. Tutustuimme toisiimme puutarhuriopintojemme aikana. Löysimme nopeasti yhteisen sävelen ja intohimon kukkien ja käsillä tekemisen maailmaan. Putiikki & Palvelu Pellava syntyi yhteisestä unelmasta omasta yrityksestä ja mahdollisuudesta työllistää itsensä.
Olemme molemmat alan vaihtajia aikuisina ja valmistuimme puutarhureiksi kukka-ja puutarhakaupan alalta vuoden 2023 lopulla. Helmikuussa 2024 toteutimme pitkäaikaisen haaveemme avaamalla oman elämyksellisen kukka- ja käsityöputiikkimme vanhaan Vihreään Taloon Mikkelin Otavankadulle.
Aiempaa osaamista meiltä löytyy mm. asiakaspalvelusta, myyntityöstä, siivouksesta, sosiaali- ja terveysalalta, esimiestyöstä, käsitöistä, puu- ja metallitöistä sekä sisustamisesta. Monipuolisen työ- ja elämänkokemuksemme ansiosta päätimme käyttää kaiken osaamisemme hyödyksi yrityksessämme.
Putiikissa tarjoamme asiakkaille luovia ja mukavia onnistumisen kokemuksia sekä inspiroivia hetkiä. Rakastamme ideoida ja valmistaa jokaiseen hetkeen sopivia koristetuotteita ja tuottaa asiakkaillemme laadukkaita palveluita. Työskentelemme innovatiivisesti ja ennakkoluulottomasti ja haluamme tuoda alalle oman ainutlaatuisen lisämme.
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan myymäläämme!